Riistaveden Palvelukoti oy

Etusivu

Toiminta

Toiminta

Laadukas kuntoutus- ja hoitotyö ovat toimintamme kivijalka.

Palvelukodin tarjoaman ja järjestämän vapaa-ajan toiminnan tavoitteena on saada asukkaita liikkumaan ja kokemaan elämyksiä niin yksilöinä kuin yhteisön jäsenenä sekä lisätä yhteisöön kuuluvuuden tunnetta.
Asukkaiden vapaa-ajan toimintaa suunnitellaan yhteisö- ja viikkokokouksissa.

Henkilökuntaa on yhteensä kuusi terveydenhuollon ammattilaista: vastaava sairaanhoitaja ja viisi lähihoitajaa.
Henkilökunnan osaaminen ja luovuus takaavat hoidon laadun sekä mukavan ilmapiirin. Henkilökunnalla on erityisosaamista mm. liikunnan, ruuanlaiton ja ilmaistutaidon alalta.

Liikuntaa saa harrastaa monipuolisesti liikunnanohjaajan johdolla. Palvelukodin asukkaista ja henkilökunnasta koostuu näytelmäkerho Pappilan Hätävara, joka esiintyy Palvelukodin juhlissa sekä seurakunnan tilaisuuksissa.

Riistaveden Palvelukodissa on erittäin paljon virkistystoimintaa.
Syntymäpäivät ja vuoden juhlapyhät juhlimme aina perinteisesti.
Ryhmätoimintaa ja retkiä suunnittelemme yhdessä. Teemme useita lähiretkiä vuodessa.
Syksyllä on asukkaalla mahdollisuus osallistua pidemmälle parin yön reissulle. Retken kohde vaihtuu joka vuosi.

Palvelukodissa tarjotaan itsetehtyä kotiruokaa.
Kerran viikossa pienryhmässä kokataan eli suunnitellaan ja tehdään kokonainen lounasmenu.

Asukkaat ovat mukana myös ruokalistan laatimisessa. Näin jokaisen lempiruokia saadaan toteutettua. Ruoka-aineita ostetaan mahdollisimman paljon lähialueen yrittäjiltä.

Riistaveden Palvelukodilla on vanha maatila Niittylahdessa noin kymmenen kilometrin päässä. Siellä asukkailla on mahdollisuus kuntouttavaan viriketoimintaan kannustinrahalla henkilökunnan ohjaamana. Niittylahdessa on upeat ulkoilumahdollisuudet. Saunominen, kalastus, marjastus, pyöräily ja retkeily kumpuilevissa savolaismaisemissa virkistää jokaista. Kesällä Palvelukodilla on pihamaalla kanoja, joiden hoitoon asukkaat saavat osallistua. Kanat elävöittävät pihapiiriä ja niiden touhuja on hauska seurailla. Meillä on oma lemmikki-lisko Houska, jota hoidamme yhdessä. Palvelukodilla vierailee säännöllisesti koiraystäviä.

Teemme paljon yhteistyötä muiden alueen muiden yritysten ja yhdistysten sekä seurakunnan kanssa.
Olemme sopineet yhteistyökumppanuus-sopimuksen Savon ammatti- ja aikuisopiston kanssa. Koulutamme lähihoitajia käytännön jaksoilla ja saamme täydennyskoulutusta henkilökunnalle. Tervetulleita ovat muutkin sote-alan opiskelijat sekä työhön tutustujat.